среда, 15 октября 2008 г.

flower pansy picture




T�m�n viikon klassikkoalbumina esittelen toukokuussa vuonna 1971 julkaistun Marvin Gayen levyn Whatapos;s Going Onin. Se on er�s kuuluisimmista soul - levyist� kautta aikain. Eik� suotta. T�m� alunperin 9 raitainen levy (my�hemmin CD - painoksella saatiin kuulla lis�biisej� edusti albumikokonaisuutta sanan varsinaisessa merkityksess�. Levyn kappaleista useat etenev�t eteenp�in saumattomasti sulautuen yhteen seuraavan raidan kanssa� ja lopussa ympyr� sulkeutuu kun kappaleessa Inner City Blues (Make Me Wanna Holler) soitetaan samaa teemaa kuin levyn avausraidalla What�s going on.

Levyn esitt�m� kysymys Whatapos;s going on juontaa juurensa levyn teemaideasta, joka koostuu Vietnam - veteraanin kotiinpalusta ja huomiosta ettei kaikki olekaan aivan kohdallaan tutussa kotimaassa. Huumeet, rotusyrjint� viha ja ep�tasa-arvo kukkivat Yhdysvalloissa. N�in onkin hyv� syy pys�hty� hetkeksi ja esitt� kysymys, mit� t�ll� tapahtuu.�

Gayen samenttinen laulu�ni vie levyn viestin perille kuulijan luihin ja ytimiin saakka. Levyst� muodostuu n�in nautinnollisen kuuntelukokemuksen ohella my�s kurkistus 70-luvun Amerikan ongelmiin ja tuntoihin, joita levyn esitt�m� kysymys yritt� selvitt�.

Jos James Brown on saanut� tittelin funkin kummiset�n� voinee Marvin Gayea kutsua hyv�ll� syyll� soulin kummised�ksi.

Klassikkomittari:� * * * * *


couple resort ocho rios, flower pansy picture, flower pansy photo, flower pansy perennial, flower pansy.



Комментариев нет: